Elossa!

Mä olen kertakaikkiaan ylittänyt itseni. Ja jossain mieleni sopukoissa, piilossa josta se vain hetkittäin tulee esiin, pelkään että en jaksa enää kauan. Olen käynyt koulussa!, järjestänyt opiskeluasiani kuntoon, kysellyt ja sopinut erityisjärjestelyistä kurssien suorittamiseksi, ja ollut lisäksi lähes ahdistumatta kokonaisen viikon. Asia jossa en ole onnistunut edistymään mitenkään, on laihtuminen. Paino junnaa edelleen siinä 54,5-55kg välillä. Jos jättäisin herkkujen syömisen, olisin varmaan laihtunut kilon. Jos jos...eilen kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja tein hieman lihaskuntoa. Eihän niin pieni määrä paljoa kaloreita kuluta, mutta jos nyt hieman edes kiinteyttäisi...3-4 kertaa viikossa olisi hyvä määrä, muttakun. Tai sitten joka päivä.

Muuten kuin laihtumisen suhteen ulkonäköasiat ovat paremmin. Olen meikannut ja harjannut hiukset, käynyt suihkussakin tarpeeksi. Muutenkin ihonhoito on ollut viikon teema: naamioita, kuorintaa, käsihoito, epilointia...ja jopa kynsilakkaa! Olen ollut viimeiset pari kuukautta aika hirveä peikko, ja nyt se saa muuttua ihan lopullisesti. Seuraavaksi on tulossa hiusten värjäys, päädyin takaisin mustaan. Muutenkin tyylini on muuttumassa taas kerran mustempaan/gootimpaan päin. Ikinä en ole siis mikään trueGootti ollut, mutta jotain sinnepäin. Jotenkin musta, hameet, röyhelöt, korsetit ja tumma meikki vaan on kaunista. Tällä viikolla on ollut korsetti päällä lähes joka päivä! Mullahan on niitä vaan 4 kpl...

Mittoja &muuta

Voiko enää olla säälittävämpää kuin olla iloinen siitä, että jaksoin aamulla käydä suihkussa? En tiedä pitäsikö itkeä vai nauraa, lähinnä naurattaa. (BTW, tekeekö muilla tää blogger sitä, et yhtäkkiä kursori hyppää väärään paikkaan? Mulla aika useinkin.)

Eilen olin aamusta (tai päivällä, mut olin vasta heränny) taas paniikissa, kävi jo mielessä että pahentaako nää lääkkeet sitä. Pystyin kuitenki lähtemään postiin ja kauppaan, jossa meinas kassajonossa taas panikoida, mut selvisin. Illalla otin vähän panacodia ja yhen bissen, ja olo oli ihan mukava. Päädyttiin jopa aikuisten leikkeihin, mitkä on meillä vähentyny ikävä kyllä ihan mun takia. Tai tän mun jokapäiväisen paniikkikohtaus-ahdistus-eijaksavälittää olon takia. Tänään joudun oleen yksin melkein koko päivän, en tiiä mitä tekisin. On ollu parempi aamu ku pitkään aikaan, ja pohdin jopa käyväni jossain...ennen tykkäsin käydä yksin kirjastossa, shoppailemassa, mitä vaan...nyt en uskalla lähteä. Tossa lähellä on kyllä parikin kirppistä voisin käydä siellä katteleen, on ainaki lähellä kotia jos pitää päästä pois.

Aamupaino 55 tasan. Kesään -5kg? Kuulostaa hyvältä...ei liikaa, mahdollista (jos oikeasti yritän). Ruokapäikyn pitäminen on jääny, mut voisin ehkä alkaa sen taas...tai ainaki paino/senttipäikky, ja sillon tällön ruoatki ja liikunta aina.

Strategiset mitat tällä hetkellä: paino 55kg, vyötärö 68cm, maha (1cm navan alapuolelta) 80 cm ja reisi 55cm. Tästä jo näkee missä on ongelma: vararengas pitäis sulattaa, samoin reisistä ihraa pois. Vyötärökin saa kaventua, mut se ei oo niin iso.

Kesään, eli 1.6. mennessä: -5kg /tai/ maha -5cm ja reisi -3 cm. Aion mitata kerran viikossa (nyt on kai tiistai, nii sit tiistaisin) ja päivitän tännekin toisinaan, silloin kun on jotain muutosta.

I don't want to talk about it

Kävin perjantaina kaupungilla miehen kanssa, ja selvisin! Tosin apteekissa alkoi sydän hakata ja välillä hermoilin, mutta paniikkia ei tullut. Nykyään pelkään mennä mihinkään tai olla kenenkään seurassa, kun pelkään että tulee paniikkikohtaus. En oo saanu nukuttua tiistain jälkeen kunnolla koska stressaa. Eka se psykiatrin käynti, sitte psykologi (johon en menny) ja sit se, että viikon päästä pitäis olla kouluun menossa. Enkä todellakaan ole siinä kunnossa, että haluaisin/pystyisin. Ja sit jos en käy siellä, en saa suorituksia ja sitte opintotukee joutuu maksamaan takas...tarvisin oikeesti sitä saikkua niin että voisin hakee sairaspäivärahaa. Mut eihän se psykiatri voinu mulle sitä kirjottaa. Ei se auta et sain takautuvasti saikkua, ku en kai voi sitä hakee enää viime kuulle. Vituttaa enkä tiiä et keneltä pitäis kysyä tai kuka vois auttaa.

En tajua et miten se psykiatri luuli et mä voisin mennä kouluun, ku mä en nykyään edes jaksa käydä suihkussa tarpeeks usein. Eilen kävin, puhtaat hiukset jee! Nii ja eilen alko ahistaa ku en päässy pelissä yhtä pomoa läpi, sikavaikee. Tai ei varmaan oo, mut oon niin surkea kaikissa peleissä et en osaa ees jotai 12-vee pelejä kunnolla. Eilen myös leivoin, ja aloin lukemaan kirjaa jonka sain äitiltä. Nyt se on melkeen lopussa, ja alan varmaan suoraan toisen osan, se on 5-osainen sarja. Ja heti aamulla imuroin, olin aika aktiivinen siis.

Syömisen suhteen on menny vähä oudosti: se karppauksen alottaminen alko sit ahistaa (ylläri) nii että en oo vielä ainakaan alottanu, ku tuntuu ettei voi mitään syödä mitä ennen, ja kaikki mitä pitäis syödä on kallista. Mut ei oikeen mikään maistu nytten, en ole moneen päivään saanu kahviakaan alas(!?) ja mikään ruoka ei maistu. Siis vaikka on nälkä. En jotenki uskalla ottaa mitän kaapista, eikä tee mieli. Ruisleipäki aiheuttaa puistatuksia...porkkanoita meillä kyllä on, sellasen vois kuoria itelleen. Mies onneks on hommissa tänään, ja saa siellä ruokaa nii ei kotona laiteta mitään. en jaksais alkaa improvisoimaan kaapeista, vaikka yleensä oon aika hyvä siinä ja se on hauskaakin.

Yhteenveto mun viikosta: Kaikki ahistaa koko ajan, välillä on ihan ok-hetkiäkin. Toisaalta elän aika lailla omassa kuplassa nyt, koska kaikki ulkomaailman asiat on niin pelottavia. Ja täällä kuplassa on ihan mukavaa, mut silti tiiän et joskus pitää alkaa elää normaalisti.

Tän päivän tavoitteet: Harjaan hiukset, siivoan tai tiskaan, siivoan kissojen laatikon, yritän päästä sen pomon läpi siittä pelistä, luen. Iso ehkä kaupassakäynnin suhteen, saatan mennä jopa yksin tai sitte mennään illalla yhessä.

Torstai

No onhan se paino tullut 0,5 kg alas..öö..viikossa? Jee. Nyt mä ihan oikeasti jätän herkkujen ahtamisen muille. Tänään olen herännyt jopa puoli kymmeneltä (torkutin 2 kertaa) koska piti perua psykologin aika ennen kuin se on. En siis jaksanu lähteä sinne aamusta ku vaikee päästä kulkemaan ja jotenki hölmöä ku eilen kävin tuolla psykiatrilla. Tunnin päästä pitäis lähteä tanssiin jos meen. En ole käynyt 2 viikkoon, eka olin reissussa ja sit flunssainen. Ajattelin eka et en mene, kun sain ihanan paniikkikohtauksen päivällä joka ei vaan loppunu...pahin olo ikinä. Sit otin toisen lääkkeen ja menin sänkyyn makaamaan, kesti kauan et sai nukuttua eikä tuntunu et se vaikuttaa se lääke, mut vähä nukuin nii sen jälkeen oli menny ohi. Mut mun pitäis mennä bussilla (pelottaa) ja tulla pois yhen tutun kyydillä (pelottaa) nii en oo varma. Huomenna ainaki pitää mennä ostaan lääkkeitä lisää. Kaikki rahat meni kerralla mitä tulikin, vituttaa. Sitte mies vielä sanoo et ei saa koskea säästötiliin, ihanko mä olisin ikinä käyttäny meidän rahoja ilman sanomista! Tilasin vasta vaatteita, mut se ite halus että mä tilaan ja sano että saa maksaa mitä vaan.

Luin tänään paljon lisää karppauksesta, ja aion alkaa sitä harrastaa. Ainahan sen voi lopettaa, jos näyttää et painoo tulee lisää. Ja se olis kai terveydellekin hyväksi, ainakin kertovat siellä foorumilla päässeensä iho-ongelmista, väsymyksestä ja ahmimisesta. Siis paljosta muustakin, mut noi on ne jotka mua vaivaa myös. Joillakin oli vatsavaivat, pahatkin, parantunu jne...ja jos sillä voi päästä tosiaan tosta ahmimisesta ja kontrolloimattomista himoista, niin mikä sen parempi! Tänään oon jo syöny vähä vähemmän hiilaria, ajattelin et eka vähennän sillain hiljalleen ja sit otan tiukan alkuvaiheen. Pitäis mennä hakeen joku kirja ja lukea enemmän faktaa.

---edit---
Ja mä haluaisin ihan "oikeen" blogin, siis sellasen jossa kerron kaikesta muustakin kuin paskasta mitä mun päässä on. Sellasen jossa hehkutetaan uutta peliä (Tekken 6 <3) ja laitetaan kuvia lemmikeistä. Ehkä sellainen vielä syntyy, ja tämä kuolee. Tosin tän nimi on aika hot. Ehkä mä vaan poistan täältä vanhat tekstit ja muokkaan tästä uuden. Kun ei mua nyt haittaa jos joku tuttu huomaa et toihan kirjotti ennen sitä- ja sitä, se onkin tää tyyppi! En jaksa välittää.

ruokavaliopohdintaa ja yhteiskunnan epäkohtia

Taas olen syönyt liikaa. Miksi minä en enää ole se tyttö jolla paino vain putoaa, eikä nouse edes vähän tai väliaikaisesti? Minä olen se joka jumittaa. Ja tiedän kyllä miksi, koska syön liikaa. No tänään oli ihan ok päivä, liikutamäärään nähden syömiset ihan kohtuulliset. Pyöräilin siis aamulla urheasti psykiatrille, jonka kanssa aloimme edistää mun terapiaan pääsyä. Viimeistään syksyllä siis. Ja lisäksi pieni kävelylenkki. Samalla mun lääke nostettiin tuplaan nykyisestä, 1-2 kk päästä katotaan auttaako. Terveyskeskuslääkäri oli laittanu mut minimiannokselle, vaikka vanhalla lääkkeellä oli maksimi eikä toiminu.

Mulla on ollu nyt viikon elämäni ensimmäiset laihdutuspillerit. En tosin joka päivä muista ottaa, ne pitää ottaa ennen syömistä, muuten alkaa närästää aika tuskallisesti. EN tiiä onko ne vaikuttanu, kai vähän aineenvaihdunta nopeutunu. Oon harkinnu karppaukseen ryhtymistä. Luin netistä tietoa, ja viljojen tms. poisjättö tuntuu kyllä hyvältä ajatukselta. Koska viime aikoina ei ole ollut mitään suklaanhimotusta, niin voi yrittää noista leivistä tms myös eroon. En kyllä kovin tiukkaa aio alkaa vetää, koska liika rasvansyönti pelottaa ja lihaa en aio enempää ainakaan syödä, et proteiinipitosia kasviksia ja kalaa. Ja kasviksia tai hedelmiä en syö kyllä liikaa, ehkä sillain valikoi et harvakseltaan niitä kaikkein sokeripitoisimpia. Tosi selkeetä tekstiä, valitan... karppaus.info on hyvä sivu (joo en jaksa linkittää).

Nii se psykiatrikäynti oli ihan ok, vaikka se vähä liikaa keskitty mun kouluun...aina se vitun koulu. Mä haluaisin et voisin puhua itsestäni ja koittaa itse parantua, enkä vaan sillain et koulun saa hoidettua vaan ihan kunnolla. Mitä väliä sillä on jos pystyy opiskelemaan, mut kaikki muu on ihan paskaa ja ahdistaa eikä pysty mihinkään? Mua ei kiinnosta opiskella. Piste. Nyt se on sanottu! EVVK. Mulla ei ole minkäänlaista motivaatiota. Koska musta tuntuu et se pahentaa oloa niin paljon. Mä olen vitun loinen, haen kelasta muiden maksamat veroäyrit enkä kykene edes koulua käymään saati sitten töihin. Musta ei vaan ole tämän yhteiskunnan vaatimuksiin, koko ajan pitäis olla tehokas ja oppia uutta ja vetää jotain vitun superelämää. Siihen päälle vielä 2,1 kakaraa ja omakotitalo. EI KIITOS! Tehkööt ne ylipitkää työpäivää jotka sitä haluaa, minä irtisanoudun. Jos olis mahdollista saada vaikka osa-aikatyö josta sais vähän palkkaa niin ottaisin, mut kun ei ole ajokorttia (millä rahalla!?) eikä koulutusta eikä kokemusta niin ei onnistu. Ja sit vielä pitäis olla tiimityöskentelijä ja aloitteellinen ja persoonallinen ja kannustava ja ja ja...kun ei mihinkään kelpaa niin olkoot.

Niin ja tästä saa sitte vetää herneet nenuun ja huomata, kuinka paska voikaan mielenterveytensä menettänyt ihminen olla. Laiska, tyhmä ja saamaton. Mutta älkää kuvitelko että elämä tuella ja lainalla on mitään luksusta, varsinkaan kun sitä pitää hoitaa seonneella päällä.

Niin sain mun ekan ihan virallisen diagnoosin tänään. Virallisesti hullu, vaikka lääkkeet on ollu jo puoltoista vuotta.

citius, altius, fortius

Netti toimii hi-taas-ti. Kuin vanhoina puhelinmodeemiaikoina. Mutta onneksi ei ole mihinkään kiire, eihän minulla nykyään ole. Ylihuomenna on se psykiatrin aika, jännittää vähän että mitä siellä saan sanottua ja saanko edes saikkua.

Eilen kävin ihan yksin kaupassa. Aika pitkä aika siitä, kun olen käynyt missään ihmisten ilmoilla yksin. Harhailin siellä käytävillä miettien mitä ostaa, kaikessa on natriumglutamaattia ja miljoona muuta E:tä tai sitte on kallista tai tai...

Sama on jatkunut, eli lähes joka päivä syke nousee yhtäkkiä ja olo on kamala. Välillä kohtaus iskee ahdistuksena ja joskus jopa itkuna. Ennen itkin jatkuvasti, nyt en pysty vaikka haluaisin.

Aloitin tänään ruoka- ja liikuntapäiväkirjan. Ajattelin että on ehkä helpompaa jättää turhat pois, jos kaikki pitää kirjoittaa ylös. Liikunnasta pidän kyllä taukoa tänään, koska lihakset ovat jumissa kun eilen tein niin paljon lihaskuntoa. Olen joka päivä olympialaisia katsoessa nostellut painoja, tehnyt kyykkyjä jne. Kiitos Suomen pronssinaisille motivaation lisäämisestä ja hyvästä esimerkistä.

...

En tiiä kannattaako edes kirjoittaa enää. Onko tässä mitään järkeä? Onko missään mitään järkeä? Ettei voi lähteä käymään sukulaisilla, koska ahdistaa. Ettei voi edes yhdessä siskon kanssa katsoa telkkaria, kun ahdistaa. Että äiti kyselee mun lääkkeistä huolissaan. Enkä saa edes kerrottua mitään, en sitä etten enää käy koulussa, tai että mitä lääkkeitä mulla on ja miksi...lääkkeet lääkkeet lääkkeet ja silti monta kertaa päivässä sydän alkaa hakata liian nopeaa ja tuntuu että vajoaa johonkin transsiin.

Mun tekis mieli itkeä, mutta en voi. Kyyneleitä ei tule. Mä en ole surullinen, mä olen sekaisin. Toissailtana tekin mieli viilltää ihan sikana, mutta en saa. Näykin kättä vähän lankasaksilla, siinä on nyt pistemäisiä jälkiä mutta ei niitä helposti huomaa tai tiedä mitä ne on.

Kun vois vaan unohtaa kaiken.

Lääkehuuruja osa 2

Mun _niin_ tekee mieli mennä alakertaan, etsiä sievästä lääkekassistani joku kiva pilleri ja otta se kera kuplajuomalasin tänne ylös ja vetää naamariin. Nousin jo sitä varten tuolista ylös.

Tänään on ollu tv:ssä joku lääketeemapäivä, joku mies tappanu ex-vaimonsa lääke-viina-huuruissa. oon juonu kultalonkeron, paukun salmaria ja laimean kossupaukun. Alkaa laskea pikkuhiljaa ja siksipä kaipailen jotain muuta. Turvallista. Alkoholi ja nukkuminen on so-not-hyvä yhdistelmä.

Sisko ja sen mies tulee tänne huomenna, lisää syitä ahdistua (tän mässäyksen lisäksi). Mun sisko-suhteeni on siis hyvin vaikeasti kuvailtava ja vaikea, en sitä tässä kummemmin selitä (koska se on mahdotonta: 20 vuoden tapahtumat parissa kappaleessa). Mutta se tunne, että kunpa asiat olisivat niinkuin ennen, valtaa alaa koko ajan kun odotan tapaamista. Ja mä en selviä siitä. Mä en selviä tästä illasta ja yöstä.

Tekee mieli sulkea silmät ja kadota, nukahtaa eikä herätä. Mun on niin vaikeaa revetä kahden kodin välillä, kahden fyysisen paikan, kahden perheen: mun ja miehen, ja mun oma perhe.

Lääkehuuruja

FAIL.

Ja mä tiedän että vaikka kuinka vihaan (ja vaa'an jälkeen tulen vihaamaan vielä enemmän) itseäni ja omaa itsekurittomuuttani, tämä kuvottava mässäys tulee jatkumaan koko reissun ajan, ja ehkä sen jälkeenkin. Oon siis äitin luona, ja kuten aina, menee syömiset aivan päin *

TV:stä tuli joku lääkeriippuvuusdokumentti, ja mä huomasin että ehkä minäkin suhtaudun omiin nappeihini liian suurella sydämellä. Nimittäin kun ohjelmassa väläyteltiin reseptiseurantaa ja vähemmän lääkemääräyksiä, kuohahdin heti ettei sairailta saa lääkkeitä pois ottaa. Mun ongelmahan on, että vaikka syön mielialalääkkeitäni vain reseptin verran, vedän siihen päälle muuta. Kun en halua että resepti niistä loppuu kesken, ja jään tyhjän päälle...niin sitten joudun lääkitsemään ahdistusta mm. panacodilla tai vanhoilla mielialalääkkeilläni, cipralexilla. Ja panacodithan eivät ole omalla reseptillä, saati sitten relaxantit. Tai tramalit. Mutta mä tiedostan sen että tästä voi syntyä ongelma, ja myös sen, että jos vetää säännöllisesti, vaikutus heikkenee. Joten otan lääkkeitä vain pahimpaan oloon. Joten mitään ongelmaa ei ole, eihän?

Täällä on onneksi crosstraineri, jolla ajattelin polkea niin kauan kuin jaksan. Edes vähän tästä paskasta kuluu pois. Eilen illalla poljin myös vähän. katoin samalla sitä maailmanloppudokkaria jimiltä. Vaikka olen aika skeptinen Nostradamuksen tulkintojen jne suhteen, siinä oli mielenkiintoisia juttuja. Ajattelin etsiä jotain aiheeseen liittyviä kirjoja käsiini kunhan menen kotiin.

Do you believe in something beautiful?

Get up and be it!

Viikonloppuna, eli perjantaina, mentiin tupareihin. Siellä oli kaikkia herkkuja tarjolla, söin porkkana- ja kurkkutikkuja ja dippiä ja karjalanpiirakoita. Liikaa. Ja tietenki sen jälkeenkin tuli mässytettyä kotona ja lisäksi alkoholin kalorit. Et mä voisin olla paljon kevyempi nyt kuin 54kg, jos olis jättänyt välistä.

Mutta kitinät sikseen. Oon silti liikkunut hyvin, viime torstaista lähtien joka päivä kävellyt useempia kilometrejä. Tänäänkin pitää lähteä liikenteeseen, menen varmaan pyörällä jos se ei ole liian jäässä. Eilen katoin huippumallia ja tein samalla lihaskuntoa ja tanssiliikkeitä.

Illalla jännitin tätä päivää, enkä saanut unta. Tänään on siis hieroja, opo ja kuntoutus. Teki jo mieli perua, mutta hierojalle on pakko mennä. Oon saanut niskaan jonku krampin pari kertaa paniikkikohtauksen yhteydessä, ja se on ihan paskana. Anyway, jouduin siis ottamaan mirtazapinia että voin nukkua...enkä meinannut päästä ylös sängystä ollenkaan. Nyt on taas hirveät sydämentykytykset, en tiiä johtuuko väsymyksestä vai jännityksestä vai mistä.

Kissat leikkii pahvilaatikolla, toinen on sen sisällä ja toinen ulkopuolella. Halvat on huvit. Meille tulee kolmaskin kissa, jee! pelastetaan se paikasta, jossa se on huonossa hoidossa. Toivotaan että tottuvat toisiinsa eikä tule hirveitä tappeluita. Tietenki ne ensin tappelee arvojärjestyksen, mut sen jälkeen sais olla rauha maassa. Mietin uskaltaisinko laittaa kissoista kuvia tänne. Niistä tietenkin tunnistautuisin, jos joku tuttu tänne eksyisi. Eipä täällä toisaalta mitään maailmaa kaatavaa informaatiota ole, mutta en silti tiiä. Kun jos mies vaikka tietäis tämän, en osais enää mitään kirjoittaa.

Torstai-illan tohinaa

Meinas tulla niksat päivällä kun mies lähti ja vei läppärin mukanaan! Sen piti mennä parinkin sukulaiset koneita väsäämään kuntoon ja tarvi omaa konetta siinä. Eli en päässy tänne kirjoittamaan. Vaikka ei mua kai juuri kukaan lue, ku ei tuu kommentteja, mut silti ei mua oikeen se edes haittaa. Tykkään silti kirjoittaa tänne ennemmin kuin johonkin ihan yksityiseen päiväkirjaan. Tääki on kuiten ns. yksityinen kun ei tätä mun tutut tiedä. Siis sellaset IRL tutut.

Päivällä päänsärky oli taas mahtava. Otin aamulla kaks vahvaa panadolia, ne autto vähän, mut kaupassa tuli takas ja sit kesti monta tuntia. Nukuin päikkärit...ja kävelin tänne kouluun! Eli oon siis ainaki tällä yhellä kurssilla nyt vielä mukana. Varasin opolle ajan just, ens tiistaina, pitää järjestellä näitä asioita. En taho.

Söin tänään aamulla ruisleivän ilman mitään päällisiä (joku 100%ruis, tosi hyvää) ja sitte kananmunan paistettuna. Sitte täysjyväcouscousia ja kananugetteja, ja jäätelöä...mut silti tältä päivältä ihan ok, koska kauppaan+kouluun kavelystä tulee yhteensä varmaan...8 km, ja sit vielä tanssi. Oon nyt joka päivä tehny vähän lihaskuntoa kotona, nostellu painoja. Eilen katoin top chefiä ja teki mieli syödä, mut otinki puntit käteen. Hyvä minä.

Mä ehkä uskallan kertoa mun painon pitkästä pitkästä aikaa. 54,5kg. Toi näyttää törkeen paljolta kirjoitettuna. Vaikka oikeasti...no joo, mä oon niin pätkä et toi on aika paljon. Mä olen pallero, pyöreä. Niin mies sanoo, tosin se tarkoittaa hyvällä kun se sanoo mun mahaa "pehmeyskeskittymäksi" ja muuta hassua. Mut vähän edes...pari kiloa. Mä en aio sekoilla nyt laihduttamisen kanssa, en yritä pudottaa mitenkään sikanopeeta. Mut alle 50 se pitää olla. Alle 50kg on vähän, kevyt, pieni. 49kg niin olen tyytyväinen. Mä en halua olla niitä, jotka painaa 25-vuotiaana hitosti enemmän kuin 15-vuotiaana. (en oo vielä 25, mut huomattavasti lähempänä sitä ku viittätoista!) Haluan painaa vähemmän kuin 15-vuotiaana, ja silloin tais olla 54kg mittarissa. Mä muistan, ku olin just ysillä, ja otettiin joku kuva serkun kans missä oli hassut meikit jne. Kun näin sen kuvan, tajusin että mun pitää laihduttaa. Oli mukava mahamakkara farkkujen vyötärön päällä. Sitä ennen mä en kai ollu edes tajunnu, et olin lihonut 10kg vuodessa. Ja nyt mä olen taas lihonut 10kg vuodessa...vuosi sitten painoin jotain alle 50kg. marraskuussa 2008 oli 46kg.

Joo, ehkä tää painohistoria riittää, meen ostaan automaatista kahvia ja lähen tanssitunnille.

Vois tehä kyl taulukon, mis näkyy painon muutos, se vois motivoida. Vaikka vessan seinään vaa'an yläpuolelle.

On ollu sekavampi olo ku ennen. Siis ettei oikeen ole tässä maailmassa. Ja kaaduin kävellessä tänne, kävi ihan hiton kipeetä, saa nähdä leviääkö toi polvi. Tieteki sen huonomman päälle kaaduin. Siks kai se kävikin niin paljon. Ei oikeen kestä tanssia, en tiiä teenkö väärin vai onko noi vaan niin paskat.

Jos joku lukee, nii miten lääkärin saa kirjottamaan rauhottavia? riittääkö jos sanoo et saa paniikkikohtauksia joskus? Ku en oo edes varma onko ne niitä, vai muuten vaan sekoilua. Mulla tulee joskus niiden yhteydessä lihaskramppeja. Onko mitään sellasia rauhottavia, jotka ei nukuta? Mä oon nii herkkä kaikille väsyttäville aineille. Mä nukun pienellä annoksella oxaminia, panacodia, mirtazapinilla nukkuu jotai 20 tuntia.

Blaablaa

On epätodellisen vaikeaa muokata tätä blogia, mutta muutinpas nyt nuita lukemiani. Eli lisäsin yhden ja poistin niitä, jotka eivät päivity.

Heräsin tänään puoli kymmenen, näin painajaista jossa yritin huutaa ja viiltää saadakseni ihmiset kuuntelemaan ja huomioimaan, mutta kukaan ei kuunnellut. Olin hiestä märkä kun heräsin. Jätin onnellisesti ryhmätyötunnit tältä päivältä. Ne on kaikista ahdistavimpia, kun pitäis olla vastuussa muillekin kuin itselle. Ei kiitos. Huomenna (iso ehkä) menen iltatunneille, koska siellä on helpompaa (ei ole tuttuja) ja sitten tanssiin. En kyllä tiedä miten, koska bussikortti loppui eikä sitä ole järkeä ladata jos en käy kuin kerran viikossa jossakin. Kävelen ehkä jos ei ole kovin kylmä.

Vaikka tän koulupäätöksen tekemisestä on vasta päivä, on helpompi olla. Ei ole koko ajan sitä ahdistusta niskassa että pitääpitää ja kaikki ryhmätyöt ja esitykset sun muut paskat on pahimpia. Miksi opiskelua ei voi hoitaa itsenäisesti, ilman riippuvaisuutta toisista? Tai läsnäolopakkoja? Kun tietää, että on pakko mennä, se on heti vaikeampaa. Ajatukset menee näin: pakko mennä - ei saa ahdistua - jos nyt oon pois, menee vaikeammaksi - ahdistaa - ei saa ahdistua...

Juon lämmitettyä kahvia, vaikka maha ei vissiin tykkää. Siis kahvista, tuskin se lämmittäminen siihen vaikuttaa. Aloin tekemään yhtä juttua, johon pitäis katsoa aika, ja nyt en muista yhtään kauanko aikaa on menny. Katoin kyllä kelloa, mut...en oikeen keskity kovin hyvin.

Eilen puhuttiin tästä mun sekoilusta miehen kans. Se kai tajus jotenki. Mut sit se kyseli et mitä jos ihmiset kysyy, kun se on antanu ymmärtää et meillä on kaikki normaalia. Ja et miten se ite jaksaa, ja mitä se voi tehä jos mä vaan nukun kämpillä. Mä sanoin et se voi tehdä ihan miten tekis normaalistikin, ja et saa mun hulluudesta keroa ihmisille (tarkoitti kai sen porukoita jne.) Mulle on ihan sama vaikka koko maailma tietäis. Äitille aion kertoa ku meen ens viikonloppuna sinne.

Sain psykalle ajan ens kuun alkuun, toivottavasti se antaa saikkua mulle. No jos en käy koulussa ennen sitä, kai se uskoo et en voi käydä. Parempi kai olla saikulla kun kokonaan lopettaa. Ajattelin kyllä et koitan saada pari suoritusta nyt, sellasia mihin ei tarvi käydä missään jne. Joiltaki mukavilta opettajilta voi kysyä et järjestyykö. 3 kurssia on sellaisa, mitkä ehkä voi tehä. Seittemästä kolme on aika hyvin. Ens kuussa on myös sille psykologille aika. En tiiä miten mun pitää tehä koulun kans, ilmottaudunko poissaolevaksi vai mitä hittoa, se saa auttaa siinä hommassa. Laittaa vaikka opolle sähköpostia. Ku oon nii huono its selittämään mitään, jos ei ole edes mitään lappuja et "tän pää on pipi, tää on nyt lomalla."

Eilen hain lisää lääkkeitä ku oli lopussa. Siis sillon aamulla, ku yritin mennä kouluun mut en voinu. Ostin samalla maitohappobakteeria, ku maha on kipee kaikesta lääkkeistä ja paskasta. Ku piti vetää tramalia ja panacodia ja relaxanttia tohon niskaan/selkään/hartioihin, vieläki on kyl jumissa ja kipee. ajattelin mennä hierontaan, ku mulla on sellasia etukuponkeja. Pitääki soittaa nyt heti. Ja sit vien roskat, oonko vähä reipas. Ku siivosin kissojen laatikon, nii ei viiti jättää haisemaan. Ja sit pitää putsata akvaariotaki.

Mulla o joku puheripuli, hirveen pitkä tuli. Enkä jaksanu korjata kirjotusvirheitä äläkää välittäkö.

sairas

Mä hajoon. En pysty menemään kouluun, koska jo bussissa alkaa ahdistaa niin, että lopulta hyppään pois ja melkein juoksen henkeä haukkoen kauas ihmisistä. Mutta miten mä voin lopettaa koulun? En siis lopettaa, vaan keskeyttää, mut kuitenkin...luuseri luuseri. Mies kuitenki ehkä ymmärsi jotain, kun yritin selittää et en mä oikeasti tee tätä tahallaan, ei tämä ole minua vaan sairautta. Sairaus väsyttää minut parin tunnin hereilläolon jälkeen, sairaus itkettää ja ahdistaa ja asettaa ne musertavat vaatimukset. Sairaus saa minut pelkäämään ihmisiä.

Pyysin kuntoutuksesta psykan/lääkärin ajan, et saan saikkua. Mun on pakko saada sitä, en voi mennä mihinkään tällaisena.

Eilen vedin järkyttävän määrän jäätelöä, keksejä ja pizzaa. Koska ahdisti. Mä en halua bediä, mä en halua mitään sh:ta, mä haluan parantua. Mä haluan parantua tästä paskasta ahdistuksesta. Mä en halua vetää lääkkeitä että pystyn edes kotona olemaan normaalisti, en pysty mihinkään lähemään, kaikki tuijottaa enkä voi kuunnella kun ihmiset puhuu. Mä tunnen itseni sairaammaksi kuin ikinä.

AH-DIS-TAA.

Vaaka, terapia ja lahjukset

Sain vaa'an, jee. Se ei tosin ole digitaalinen, joten painon vaihtelun näkee vaan n. puolen kilon välein. Enkä tiedä kuinka oikein se näyttää. JOS se näyttää oikein, oon laihtunut joulusta 3kg. Mut en oikeen usko. Eli nähtyäni pienen lukeman, lopulta tuli vain pahempi olo. Mut nyt voin sentään seurata muutoksia, vaikka se ei ihan oikeen näyttäiskään. Kilo viikossa olis ihan jees.

Sain ihanan synttärilahjan mieheltä Se osaa ostaa täydellisiä lahjoja. Aina. ja mummo ja pappa kävi kylässä, oli kiva olla niiden kans pitkästä aikaa, tuli hyvä mieli, naurettiin vähän ja suunniteltiin kaikkea hauskaa. ja sain paljon rahaa lahjaksi. Se tuli tarpeeseen, joten kiva ja kiitos En ollu kyllä siivonnu tarpeeksi hyvin, oli pöly(kissankarva)palleroita ja vähän tiskejä. Mut muuten ihan siistiä.

Aamulla oli karmee olo, vaatteet teki musta valaan. makkaravalaan. Sit vedin miehen villapuseron päälle ja menin psykologille. Puhuttiin mun suorittamisesta. Tuli siellä hyvä mieli, kun se on fiksu tyyppi ja ymmärtää mua paremmin kuin kukaan muu tähän mennessä noista hoitoihmisistä. Vaikka se tunkee mua terapiaan, se ei suhtaudu kuin hulluun tai vähä-älyiseen. Jotku hoitoihmiset on sen oloisia, et jos on fiksu ja käyttäytyy järkevästi, ei voi tarvita mitään terapiaa tai olla oikein mitään vialla. Pitäis sekoilla ihan kunnolla, et ne huomais, ja siihen mä en aio. Mut nyt saan siis ehkä lapun jonka pitäis auttaa terapiaan pääsyä.

Eli paskasti alkanut päivä meni sit tosi hyvin lopulta. Nyt vielä oottelen tanssituntia ja luen sillä aikaa kirjallisuuden matskua. Rakastan meidän opettajaa. Se on niin viisas, mut silti tosi vaatimaton ja sanoo aina et "en ole mikään asiantuntija tässä..." vaikka tietää niin paljon. Humanistit

Tuohon suorittamiseen vielä: aion oikeasti yrittää nyt päästä eroon siitä, että arvostelen itseäni koko ajan. Sillä samalla mä joudun arvostelemaan muitakin, että voin verrata itseäni niihin.

Söin tänään yli 100g suklaata. Varmaan 150g tai ylikin. Ja pää on taas kipeä, mulla on aina illalla jos pitää tehdä jotain pää kipeä.

Aamukuulumisia

Ja nyt tekee mieli oksentaa, koska söin melkein kolme näkkäriä juustolla, kinkulla ja kurkulla. Viimesen jätin kesken ku alko maistua pahalta. Ton piti olla aamiais/lounas, mut tuntuu liialta. Liikaa näihin läskeihin. Eilen sentään jätin mässyt ostamatta ja tanssitunti oli tosi rankka, olin ihan hengästyny ja hiessä. Mut iltapalaksi vedin vielä munakasta. Mua ahdistaa kun en tiedä painoa, eikä laihduttaminen onnistu ilman vaakaa.

Oon nyt aamulla vähä lukenu tenttiin, mut en tiiä onko se tarpeeksi. Kohta se nähdään. Voisin kyllä jumpata nyt vähän ennen ku pitää lähteä kouluun. Jos ei olis noin paska ilma, vois kävellä vaikka kauemmas pysäkille, mutta en todellakaan tee sitä tällä säällä. Näyttää tuulevan mukavasti. Kesä ei tule ikinä.

Paska päivä

En jaksanut mennä kouluun aamulla. Nukuin sohvalla, kunnes piti lähteä kuntoutukseen, joka on btw ihan perseestä. Siellä ryhmässä ei käy juuri ketään, ja se vetäjä on ärsyttävän yltiöpositiivinen ja puhuu itsestään koko ajan. Mua ei oikeesti kiinnosta. Sit menin kotiin, nukuin taas sen jälkeen kun olin saanut paniikkikohtauksen. Suoraan sängystä bussiin ja luennolle. Nyt oottelen et lähen tonne jääkylmään ilmaan kävelemään tanssitunnille. En käyny sielläkään viime viikolla, ku oli selkä kipeä ja laiskotti. Mulla tulee aina siellä ihan kamala päänsärky ja heikotus. En tiiä miksi, ei vaikuta oonko syönyt vai en. Ehkä se on vaan liian myöhään.

Eilen oli kivaa, oli vuosipäivä. Käytiin kylpylässä ja syömässä (hyvää mutta vitusti kaloreita, pastaa). Sit vielä kermalikööriä. Olin siis tipattomasta tauolla juhlapäivän takia. Juon varmaan synttäreillä, mut sit muuten ens kuu myös tipatonta. En tiiä johtuko toi tän päivän väsymys ja ahistus siitä et join, vaikka en paljoo. NO hyvä vaan jos en uskalla juoda, eipä tuu mokailtua ja kaloreita siitä.

Tekee mieli mennä kaupan kautta jotain hyvää...tai edes jotain välipalaa, viimeks syöny joskus 6 tuntia sitte. Mut tänäänki tullu liikaa kaloreita nii ehkä en. Kuntoutuksessa kävin vaa'alla, näytti järkyttävän paljon. Oli kyl vaatteet päällä ja juonu kahvia jne. mut silti. Kohta oon ylipainonen jee vittu.

MÄ vihaan tätä säätä, on liian kylmä. Nytki on pipo ja 2 villasukat ja villahuivi jne. mut silti oon ihan jäässä ulkona, vaikka kuljen bussilla. Haluan etelään, johonki rivieralle tai jonneki. Tää oikeesti pahentaa kaikkea, ei voi mennä ulos ja sit tulee hulluksi sisällä, tulee syötyä ja ulkoilemalla ei voi kuluttaa kaloreita. Ja vituttaa koko ajan eikä huvita mennä mihinkään. Toivu siinä saatana masennuksesta ku ei voi edes roskia viedä ku jäätyy.

Joo ja en oo tarkistanu mitään kirjotusvirheitä enkä jaksa korjata, tai muutenkaan miettiä minkälaista tekstiä tulee. Mulla on niin paska olo, haluaisin vaan luovuttaa ja maata kotona, mut en kehtaa ku kaikki jäis kesken ja mä en ole luovuttaja. KAi mä yritän näyttää ulospäin normaalilta tai jotain. Ku tiiän et jotku idiootit vaan pitäis mua laiskana ja tyhmänä, eikä tajuais et oon sairas.

Mä haluan vaan laihtua. Miks mä en edes sitä osaa? Mikään ei mahdu päälle ja sit tää menee vetämään jotain vitun suklaakeksejä yms. Joku yks päivä meni hyvin nii sit tulee 3 huonoa, ei tää näin toimi.

Epätoivo

Mä en tajua miks mun pitää mennä kommentoimaan noin typerästi kenellekään (ks. edellisen kommentit). Miks mun pitää suuttua ihmiselle, jota en edes tunne, jostakin turhasta kommentista. Mut vastaisen varalle, kaikille lukijoille: älkää ottako itseenne mitä mä tässä kirjoitan. Mä en sensuroi itseäni mitenkään täällä. Mä en jaksa sensuroida itseäni joka paikassa. Teen sen jo kotona, äitille, koulussa, kavereille...jopa kuntoutuksessa. Nykyinen lääkäri on ainoa joka tietää missä mennään. Ja psykologille mulla on mahdollisuus kertoa ens kuun alussa.

Pari päiväähän mä olinkin ihan kunnossa, mut nyt taas sisällä on se möykky, joka imee kaiken hauskan ja iloisen itseensä niin että jää vaan tyhjä kuori. Toisaalta oon kuitenki pysyny toimintakykyisenä, joten pitää kai siitä olla tyytyväinen. Suorittaa vaan elämää pois, joka päivä, miettiä että miksi. Mitä hyötyä mistään on? Silti en aio luovuttaa, koska uskallan vielä toivoa, että jonakin päivänä ehkä on paremmin.

Mun tekis mieli tuplata lääkeannos, jos se taas hetkeksi helpottais? Mut en uskalla, ku sit resepti loppuu liian aikaisin. Toisaalta haluaisin myös kertoa mun lääkeriippuvuudesta (koska sitä kai se on), mut en uskalla, jos multa sit otetaan kaikki pois. Mä olen ihan sekaisin, toisaalta en halua ottaa särkylääketä pääkipuun, mut sitten saatan toisena päivänä vetää ihan mitä sattuu lääkkeitä että sais pään vähäksi aikaa turrraksi. Mua alkaa jo niin väsyttää tämä. Millon mä olen ollut normaali? En varmaan ikinä. 23 vuotta paskaa alkaa jo riittää. Mä haluaisin osastolle. Niin, siinä se nyt on. Mä haluaisin, muutenkin kuin heikkoina hetkinäni. Mä haluaisin edes viikottaisen terapian, en satunnaista eri psykologille ja psykiatreille pomppimista. Selitä elämäs joka kerta uudestaan, mikään ei etene.

Mun tekee pitkästä aikaa mieli viiltää, että tuntis edes jotain. Mutta sitäkään ei vittu voi tehdä kun mies alkaa valittaa. Edes sitä omaa yksityistä terapiamuotoa ei saa harrastaa. Olen kyllä kokeillut itseni hakkaamista tavaroilla jne mutta ei se ole sama. Jos on jo valmiiksi kipua, ei se ole sama. Haluan verta. Kontrolloitua kipua, en satunnaista mätkimistä. Ei mulla ole edes mitään terävää. Niin, kerran yritin polttaa itseäni mut ei sekään vastaa. Jos viiltelisin itseäni kissalla, syyn voi työntää sen niskaan? Mä alan huvittaa jo itseänikin. Jos vaan ottais niskasta kiinni ja vaikka tekis jotain askelkyykkyjä tunnin ennen kuin pitää mennä kouluun.

Samaa paskaa

Joudun olemaan yksin yötä, ku mies joutu meneen sen porukoille, aina ihme säätöä (eijaksaselittää). Toisaalta saa selata jotain thinspoo vaikka koko yön ihan rauhassa. Mulla vaan tulee aina vitun skitso olo yksin kotona, ihan samantien ku ovi menee toisen perässä kiinni. En pystyis asumaan yksin ikinä.

Kuuntelen Rihannaa..tykkään kaikista uuden levyn biiseistä mitä oon kuullu. Tiedän vaan et jos kerron yhelle "kaverille" et tykkään tästä nii se alkaa kitistä ja vittuilla. Mulla menee sen ihmisen kans niin hermot. Valittaa et sillä ei ole rahaa, vaikka mä olen opiskelija ja se on töissä, se vaan juo kaikki rahansa ja on vitun läski ääliö. Anteeksi mä en ole oikeasti näin paha ihminen mut mua ottaa päähän kun se ajattelee vaan omaa napaansa AINA. Valittaa pikkuasioista aikunen ihminen, ja vaikka mä oon kertonu sille et oon vammaillu syömisen kans nii silti se kehuskelee mun kuullen miten se ei ole syöny mitään koko päivänä (ja sitäpaitsi valehtelee, ei se olis nii iso jos se ei söis). Muutenki se valehtelee omista sanomisistaan ja kaikesta, liiottelee omia juttujaan jne jne.

Hajottaa. Ihan levoton olo, ku tuntuu et pitäis tehdä jotain, mut en osaa aloittaa. En uskalla mennä hakemaan pyykkejä kuivumasta kellarista enkä lähteä kävelylle. Oikeestaan tekee mieli ahmia, mut en jaksa alkaa oksentamaan. Voisin melkein ottaa unilääkkeen ja nukkua vaan. Ku jos en mee nukkumaan, sit kuitenki syön vielä lisää ja lihon. Muutenki syöny tänään liikaa. Pitäis jumpata mut ei kiinnosta/jaksa. Huomenna on sikapitkä päivä. Jos nyt nukun, voin herätä aikasin jumppaamaan. Paitsi et ne mirtazapinit tekee vielä aamullaki ihan veltoksi.

Etin kasan thinspovideoita ja yritän edes käsiä treenata. Läski ja laiska.

Läski =laiska, tyhmä ja saamaton.

Laiha = Kaunis, kontrolloitu ja täydellinen.

Läpinää

Luin Hopealusikan blogista 2 hänen novelliaan, suosittelen kaikille lukijoilleni. Järkyttäviä, mutta todella hyvin kirjoitettuja, ei mitään teiniangst-kamaa.

Sorruin syömään eilen illalla suolakeksejä (juustolla, iljettävää) ja englanninlakuja. Ja tänään ison vaalean sämpylän koulun kahviosta. Great, näinhän sitä laihdutaan. Eiliseltä jäi treenikin tekemättä, tänään on ihan pakko. Tosin pyykinpesukin käy yhdenlaisesta treenistä, kun pyykkitupa on toisessa talossa, saa roudata koria portaita alas, pihan läpi ja kellariin. Ja takaisin tietenkin. Mutta sen lisäksi tarvin oikeaa treeniä. Paljon.

Aamulla lähti kyllä kaikki kuvitelmat laihtumisesta, kun sovitin vaatteita. Farkkuminari ei oikein mahtunut...ei mahdu juuri mikään hienoimmista vaatteista. Kesällä haluaisin olla jo alle viidenkympin. Silloin menee mikä tahansa vaate kaapista päälle.

Sekalaisia sepustuksia

Mä en enää tarvitse unta. Tai siis toki nukun 4-8 tuntia yössä, mutta se riittää. Koulussa ei väsytä, illalla ennen nukkumaan menoa vähän. Pystyn nukkumaan siis ilman mitään lääkkeitä, turhaan tuli ostettua nuo mirtazapinit, onneksi ei olleet kalliita. --kahviakahvia-- Heräsin siis tänäänkin avomiehen kanssa yhtäaikaa (menee aikaisin töihin). Olin reipas ja tiskasin!

Olen rakastunut Rihannan uuteen Russian roulette-biisiin, vaikka hänen tyylinsä ei yleensä sytytä. Tekisi mieli ostaa se levy...en tiedä ostanko, koska eilenkin tuli shoppailtua vähän. Ostin Herttuatar-leffan jossa on Keira Knightley (thinspo!), avomiehelle toisen leffan 3-vuotispäivän lahjaksi, ja 2 keittokirjaa. Ne oli vain 3 egee kappale. Toinen on jäätelö-kirja ja toisessa näytti olevan hyviä salaattiohjeita. Alennusmyynnit rulettaa :)

Mulla on mielenkiintoinen aamiainen: lääkkeet, piimää ja kahvia. Piimää, koska yritän parannella mahaani antibioottikuurin jälkeen, joka loppui eilen. Olen myös ollut tipattomalla, ihan hyvin on mennyt, itse asiassa ajattelin jatkaa ensi kuunkin (vaikka silloin on synttärit kyllä). Ei tule turhia kaloreita juomista, ja ei tule syötyä kännissä/krapulassa mitään paskaa.

Eilen käytiin kävelyllä, olisin halunnut mennä pitemmälle mutta oli jo myöhä ja mies halusi nukkumaan, ja mulla tuli jalka taas kipeäksi. Siinä on joku marssimurtuma tms. tai sitten vaan vaivaisenluu kipeilee. Mutta korkkareista en luovu. Tänään pitäisi treenata varmaan illalla. Ärsyttää, kun laihtuminen ei etene tarpeeksi nopeasti. Tai en tiedä olenko laihtunut ollenkaan, kun ei ole sitä vaakaa. Siihen vois kyllä tänään panostaa viimeiset rahat, tai ei ihan viimeiset mutta täytyy kai sitä jättää loppukuulle ruokarahaakin. Tai jos ei jättäis...Pelottaa, että jos meen vaa'alle niin en olekaan laihtunut yhtään. Jotain keksejäki pitäny mennä syömään parina päivänä. Ja liikaa leipää koulussa, ikuinen pahe. Pitikin alkaa miettimään, nyt pelottaa että jos olenkin lihonut!? Mistä sen tietää kun omiin silmiin ei todellakaan voi luottaa. Sen vaan tiedän että monta senttiä sais lähteä mahasta ja reisistä.

Tavarataivas

Ostin vitosella mekon, joka kaipasi vähän tuunausta. Koska haluan kaiken heti valmiiksi, en jaksa olla huolellinen, ja tulos on sinne päin. Ehkä vielä korjailen hieman jälkiäni. Mutta on se silti söpö :) Olenkin nyt joulun jälkeen alessa shoppaillut enemmän kuin aikoihin (viime vuoden puolella ei ollut yhtään rahaa). Olen ostanut farkut, kirjan vaikka en yleensä osta romaaneja (kolmastoista kertomus, aivan ihana ja mukaansatempaava ainakin alussa) uudet rintsikat (elämäni ensimmäinen c-kuppi!?) ja...no, siinä kai ne olivat...äiti antoi aikaistettuna synttärilahjana 2 paitaa, ja avomies osti mulle pelin. Paljon uutta tavaraa, joista jokainen kyllä tuottaa iloa, vaikkei raha kuulemma teekään onnelliseksi. Niin, ja äiti osti minulle vielä uuden nahkatakin, täydellisesti istuva ja ihanan pitkä- ja leveähelmainen. Enkä ole edes maksanut äidille velkojani, hävettää vähän...mutta maksan ne kyllä!

Maha on litteämpi, mutta yllätyin silti iloisesti 3cm kavennuksesta parissa viikossa! En luota omiin havaintoihin, tarvitsen mittoja joita ei tarvitse tulkita. Painon tai senttejä. Haaveilen 10-15cm laihtumisesta reisistä.

Pilleritaivas

Tiedättehän sen mainoksen, jossa kaverilla on lotokone jolla arpoo seuraavan pillerin? Haluaisin sellaisen. Joudun syömään lääkkeitä valtavasti juuri nyt, määrä onneksi vähenee kun 5 antibioottipilleriä päivässä jää kohta pois kuurin loppuessa. Ja olen niin onnellinen kun uskalsin ryhtyä mielialalääkkeen vaihtoprosessiin, koska nyt voin paljon paremmin. Lievästi sanottuna. Olo on taivaallinen! Itse asiassa olen epäillyt maniaa, mutta kun en enää muista mikä on "normaalitila," masennuksen syvyyksistä nouseminen tuntuu euforialta. Cipralexit lensivät siis kuuseen, lomallahan söin niitä 2-3 krt annosta vain pitääkseni ahdistuksen kurissa. Nyt jumalaiset efexorit (jotka ovat sitäpaitsi halvempia, murto-osan cipran hinnasta) toimivat kuin unelma ja elämä hymyilee.

Ensimmäinen opiskeluviikko on takana, ja vaikka töitä on tulossa paljon, olen innostunut ja motivoitunut. Kaikki kurssit ovat mielenkiintoisia, siis ihan joka ikinen! Ja mikä parasta, olen pystynyt samantien tehtävien tekemisen ilman minkäänlaista väsymysahdistusta. Pidin jopa pienen esitelmän tänään kolmen päivän varoitusajalla (toki opettaja kysyi, haluanko näin pian vai tarvitsenko enemmän aikaa). Tämä jakso painottuu kirjallisuuteen ja englannin kieleen, joissa olen hyvä ja jotka kiinnostavat.

Entä sitten se toinen puoli? Se, että jouduin ostamaan eilen 28-tuumaiset farkut, kun kaapissa olevat eivät mahdu päälle? En laihduta nyt erityisellä vimmalla, en edes omista vaakaa ja syön normaalisti lämmintä ruokaa päivittäin. Mutta herkkuja ei edes tee mieli juurikaan, ja syön tosiaan vain nälkäisenä. Efexorit ovat kai vieneet jatkuvan ruokahalunkin, nyt pärjään ihan hyvin 1-2 aterialla päivässä. Tiistaina tosin tuli puklailtua buffetin vessassa, mutta muuten on mennyt ihan ok. Vatsakin on litteämpi :) Liikkunut olen vähän enemmän, kävellyt ja kotona nostellut painoja, tehnyt kyykkyjä jne. Tavoitefarkkuihin on matkaa, mutta haluan uskoa pystyväni siihen!

Kiva että sain uuden lukijan, vaikka laiskanlaisesti kirjoittelen :)