...

En tiiä kannattaako edes kirjoittaa enää. Onko tässä mitään järkeä? Onko missään mitään järkeä? Ettei voi lähteä käymään sukulaisilla, koska ahdistaa. Ettei voi edes yhdessä siskon kanssa katsoa telkkaria, kun ahdistaa. Että äiti kyselee mun lääkkeistä huolissaan. Enkä saa edes kerrottua mitään, en sitä etten enää käy koulussa, tai että mitä lääkkeitä mulla on ja miksi...lääkkeet lääkkeet lääkkeet ja silti monta kertaa päivässä sydän alkaa hakata liian nopeaa ja tuntuu että vajoaa johonkin transsiin.

Mun tekis mieli itkeä, mutta en voi. Kyyneleitä ei tule. Mä en ole surullinen, mä olen sekaisin. Toissailtana tekin mieli viilltää ihan sikana, mutta en saa. Näykin kättä vähän lankasaksilla, siinä on nyt pistemäisiä jälkiä mutta ei niitä helposti huomaa tai tiedä mitä ne on.

Kun vois vaan unohtaa kaiken.

Lääkehuuruja osa 2

Mun _niin_ tekee mieli mennä alakertaan, etsiä sievästä lääkekassistani joku kiva pilleri ja otta se kera kuplajuomalasin tänne ylös ja vetää naamariin. Nousin jo sitä varten tuolista ylös.

Tänään on ollu tv:ssä joku lääketeemapäivä, joku mies tappanu ex-vaimonsa lääke-viina-huuruissa. oon juonu kultalonkeron, paukun salmaria ja laimean kossupaukun. Alkaa laskea pikkuhiljaa ja siksipä kaipailen jotain muuta. Turvallista. Alkoholi ja nukkuminen on so-not-hyvä yhdistelmä.

Sisko ja sen mies tulee tänne huomenna, lisää syitä ahdistua (tän mässäyksen lisäksi). Mun sisko-suhteeni on siis hyvin vaikeasti kuvailtava ja vaikea, en sitä tässä kummemmin selitä (koska se on mahdotonta: 20 vuoden tapahtumat parissa kappaleessa). Mutta se tunne, että kunpa asiat olisivat niinkuin ennen, valtaa alaa koko ajan kun odotan tapaamista. Ja mä en selviä siitä. Mä en selviä tästä illasta ja yöstä.

Tekee mieli sulkea silmät ja kadota, nukahtaa eikä herätä. Mun on niin vaikeaa revetä kahden kodin välillä, kahden fyysisen paikan, kahden perheen: mun ja miehen, ja mun oma perhe.

Lääkehuuruja

FAIL.

Ja mä tiedän että vaikka kuinka vihaan (ja vaa'an jälkeen tulen vihaamaan vielä enemmän) itseäni ja omaa itsekurittomuuttani, tämä kuvottava mässäys tulee jatkumaan koko reissun ajan, ja ehkä sen jälkeenkin. Oon siis äitin luona, ja kuten aina, menee syömiset aivan päin *

TV:stä tuli joku lääkeriippuvuusdokumentti, ja mä huomasin että ehkä minäkin suhtaudun omiin nappeihini liian suurella sydämellä. Nimittäin kun ohjelmassa väläyteltiin reseptiseurantaa ja vähemmän lääkemääräyksiä, kuohahdin heti ettei sairailta saa lääkkeitä pois ottaa. Mun ongelmahan on, että vaikka syön mielialalääkkeitäni vain reseptin verran, vedän siihen päälle muuta. Kun en halua että resepti niistä loppuu kesken, ja jään tyhjän päälle...niin sitten joudun lääkitsemään ahdistusta mm. panacodilla tai vanhoilla mielialalääkkeilläni, cipralexilla. Ja panacodithan eivät ole omalla reseptillä, saati sitten relaxantit. Tai tramalit. Mutta mä tiedostan sen että tästä voi syntyä ongelma, ja myös sen, että jos vetää säännöllisesti, vaikutus heikkenee. Joten otan lääkkeitä vain pahimpaan oloon. Joten mitään ongelmaa ei ole, eihän?

Täällä on onneksi crosstraineri, jolla ajattelin polkea niin kauan kuin jaksan. Edes vähän tästä paskasta kuluu pois. Eilen illalla poljin myös vähän. katoin samalla sitä maailmanloppudokkaria jimiltä. Vaikka olen aika skeptinen Nostradamuksen tulkintojen jne suhteen, siinä oli mielenkiintoisia juttuja. Ajattelin etsiä jotain aiheeseen liittyviä kirjoja käsiini kunhan menen kotiin.

Do you believe in something beautiful?

Get up and be it!

Viikonloppuna, eli perjantaina, mentiin tupareihin. Siellä oli kaikkia herkkuja tarjolla, söin porkkana- ja kurkkutikkuja ja dippiä ja karjalanpiirakoita. Liikaa. Ja tietenki sen jälkeenkin tuli mässytettyä kotona ja lisäksi alkoholin kalorit. Et mä voisin olla paljon kevyempi nyt kuin 54kg, jos olis jättänyt välistä.

Mutta kitinät sikseen. Oon silti liikkunut hyvin, viime torstaista lähtien joka päivä kävellyt useempia kilometrejä. Tänäänkin pitää lähteä liikenteeseen, menen varmaan pyörällä jos se ei ole liian jäässä. Eilen katoin huippumallia ja tein samalla lihaskuntoa ja tanssiliikkeitä.

Illalla jännitin tätä päivää, enkä saanut unta. Tänään on siis hieroja, opo ja kuntoutus. Teki jo mieli perua, mutta hierojalle on pakko mennä. Oon saanut niskaan jonku krampin pari kertaa paniikkikohtauksen yhteydessä, ja se on ihan paskana. Anyway, jouduin siis ottamaan mirtazapinia että voin nukkua...enkä meinannut päästä ylös sängystä ollenkaan. Nyt on taas hirveät sydämentykytykset, en tiiä johtuuko väsymyksestä vai jännityksestä vai mistä.

Kissat leikkii pahvilaatikolla, toinen on sen sisällä ja toinen ulkopuolella. Halvat on huvit. Meille tulee kolmaskin kissa, jee! pelastetaan se paikasta, jossa se on huonossa hoidossa. Toivotaan että tottuvat toisiinsa eikä tule hirveitä tappeluita. Tietenki ne ensin tappelee arvojärjestyksen, mut sen jälkeen sais olla rauha maassa. Mietin uskaltaisinko laittaa kissoista kuvia tänne. Niistä tietenkin tunnistautuisin, jos joku tuttu tänne eksyisi. Eipä täällä toisaalta mitään maailmaa kaatavaa informaatiota ole, mutta en silti tiiä. Kun jos mies vaikka tietäis tämän, en osais enää mitään kirjoittaa.

Torstai-illan tohinaa

Meinas tulla niksat päivällä kun mies lähti ja vei läppärin mukanaan! Sen piti mennä parinkin sukulaiset koneita väsäämään kuntoon ja tarvi omaa konetta siinä. Eli en päässy tänne kirjoittamaan. Vaikka ei mua kai juuri kukaan lue, ku ei tuu kommentteja, mut silti ei mua oikeen se edes haittaa. Tykkään silti kirjoittaa tänne ennemmin kuin johonkin ihan yksityiseen päiväkirjaan. Tääki on kuiten ns. yksityinen kun ei tätä mun tutut tiedä. Siis sellaset IRL tutut.

Päivällä päänsärky oli taas mahtava. Otin aamulla kaks vahvaa panadolia, ne autto vähän, mut kaupassa tuli takas ja sit kesti monta tuntia. Nukuin päikkärit...ja kävelin tänne kouluun! Eli oon siis ainaki tällä yhellä kurssilla nyt vielä mukana. Varasin opolle ajan just, ens tiistaina, pitää järjestellä näitä asioita. En taho.

Söin tänään aamulla ruisleivän ilman mitään päällisiä (joku 100%ruis, tosi hyvää) ja sitte kananmunan paistettuna. Sitte täysjyväcouscousia ja kananugetteja, ja jäätelöä...mut silti tältä päivältä ihan ok, koska kauppaan+kouluun kavelystä tulee yhteensä varmaan...8 km, ja sit vielä tanssi. Oon nyt joka päivä tehny vähän lihaskuntoa kotona, nostellu painoja. Eilen katoin top chefiä ja teki mieli syödä, mut otinki puntit käteen. Hyvä minä.

Mä ehkä uskallan kertoa mun painon pitkästä pitkästä aikaa. 54,5kg. Toi näyttää törkeen paljolta kirjoitettuna. Vaikka oikeasti...no joo, mä oon niin pätkä et toi on aika paljon. Mä olen pallero, pyöreä. Niin mies sanoo, tosin se tarkoittaa hyvällä kun se sanoo mun mahaa "pehmeyskeskittymäksi" ja muuta hassua. Mut vähän edes...pari kiloa. Mä en aio sekoilla nyt laihduttamisen kanssa, en yritä pudottaa mitenkään sikanopeeta. Mut alle 50 se pitää olla. Alle 50kg on vähän, kevyt, pieni. 49kg niin olen tyytyväinen. Mä en halua olla niitä, jotka painaa 25-vuotiaana hitosti enemmän kuin 15-vuotiaana. (en oo vielä 25, mut huomattavasti lähempänä sitä ku viittätoista!) Haluan painaa vähemmän kuin 15-vuotiaana, ja silloin tais olla 54kg mittarissa. Mä muistan, ku olin just ysillä, ja otettiin joku kuva serkun kans missä oli hassut meikit jne. Kun näin sen kuvan, tajusin että mun pitää laihduttaa. Oli mukava mahamakkara farkkujen vyötärön päällä. Sitä ennen mä en kai ollu edes tajunnu, et olin lihonut 10kg vuodessa. Ja nyt mä olen taas lihonut 10kg vuodessa...vuosi sitten painoin jotain alle 50kg. marraskuussa 2008 oli 46kg.

Joo, ehkä tää painohistoria riittää, meen ostaan automaatista kahvia ja lähen tanssitunnille.

Vois tehä kyl taulukon, mis näkyy painon muutos, se vois motivoida. Vaikka vessan seinään vaa'an yläpuolelle.

On ollu sekavampi olo ku ennen. Siis ettei oikeen ole tässä maailmassa. Ja kaaduin kävellessä tänne, kävi ihan hiton kipeetä, saa nähdä leviääkö toi polvi. Tieteki sen huonomman päälle kaaduin. Siks kai se kävikin niin paljon. Ei oikeen kestä tanssia, en tiiä teenkö väärin vai onko noi vaan niin paskat.

Jos joku lukee, nii miten lääkärin saa kirjottamaan rauhottavia? riittääkö jos sanoo et saa paniikkikohtauksia joskus? Ku en oo edes varma onko ne niitä, vai muuten vaan sekoilua. Mulla tulee joskus niiden yhteydessä lihaskramppeja. Onko mitään sellasia rauhottavia, jotka ei nukuta? Mä oon nii herkkä kaikille väsyttäville aineille. Mä nukun pienellä annoksella oxaminia, panacodia, mirtazapinilla nukkuu jotai 20 tuntia.

Blaablaa

On epätodellisen vaikeaa muokata tätä blogia, mutta muutinpas nyt nuita lukemiani. Eli lisäsin yhden ja poistin niitä, jotka eivät päivity.

Heräsin tänään puoli kymmenen, näin painajaista jossa yritin huutaa ja viiltää saadakseni ihmiset kuuntelemaan ja huomioimaan, mutta kukaan ei kuunnellut. Olin hiestä märkä kun heräsin. Jätin onnellisesti ryhmätyötunnit tältä päivältä. Ne on kaikista ahdistavimpia, kun pitäis olla vastuussa muillekin kuin itselle. Ei kiitos. Huomenna (iso ehkä) menen iltatunneille, koska siellä on helpompaa (ei ole tuttuja) ja sitten tanssiin. En kyllä tiedä miten, koska bussikortti loppui eikä sitä ole järkeä ladata jos en käy kuin kerran viikossa jossakin. Kävelen ehkä jos ei ole kovin kylmä.

Vaikka tän koulupäätöksen tekemisestä on vasta päivä, on helpompi olla. Ei ole koko ajan sitä ahdistusta niskassa että pitääpitää ja kaikki ryhmätyöt ja esitykset sun muut paskat on pahimpia. Miksi opiskelua ei voi hoitaa itsenäisesti, ilman riippuvaisuutta toisista? Tai läsnäolopakkoja? Kun tietää, että on pakko mennä, se on heti vaikeampaa. Ajatukset menee näin: pakko mennä - ei saa ahdistua - jos nyt oon pois, menee vaikeammaksi - ahdistaa - ei saa ahdistua...

Juon lämmitettyä kahvia, vaikka maha ei vissiin tykkää. Siis kahvista, tuskin se lämmittäminen siihen vaikuttaa. Aloin tekemään yhtä juttua, johon pitäis katsoa aika, ja nyt en muista yhtään kauanko aikaa on menny. Katoin kyllä kelloa, mut...en oikeen keskity kovin hyvin.

Eilen puhuttiin tästä mun sekoilusta miehen kans. Se kai tajus jotenki. Mut sit se kyseli et mitä jos ihmiset kysyy, kun se on antanu ymmärtää et meillä on kaikki normaalia. Ja et miten se ite jaksaa, ja mitä se voi tehä jos mä vaan nukun kämpillä. Mä sanoin et se voi tehdä ihan miten tekis normaalistikin, ja et saa mun hulluudesta keroa ihmisille (tarkoitti kai sen porukoita jne.) Mulle on ihan sama vaikka koko maailma tietäis. Äitille aion kertoa ku meen ens viikonloppuna sinne.

Sain psykalle ajan ens kuun alkuun, toivottavasti se antaa saikkua mulle. No jos en käy koulussa ennen sitä, kai se uskoo et en voi käydä. Parempi kai olla saikulla kun kokonaan lopettaa. Ajattelin kyllä et koitan saada pari suoritusta nyt, sellasia mihin ei tarvi käydä missään jne. Joiltaki mukavilta opettajilta voi kysyä et järjestyykö. 3 kurssia on sellaisa, mitkä ehkä voi tehä. Seittemästä kolme on aika hyvin. Ens kuussa on myös sille psykologille aika. En tiiä miten mun pitää tehä koulun kans, ilmottaudunko poissaolevaksi vai mitä hittoa, se saa auttaa siinä hommassa. Laittaa vaikka opolle sähköpostia. Ku oon nii huono its selittämään mitään, jos ei ole edes mitään lappuja et "tän pää on pipi, tää on nyt lomalla."

Eilen hain lisää lääkkeitä ku oli lopussa. Siis sillon aamulla, ku yritin mennä kouluun mut en voinu. Ostin samalla maitohappobakteeria, ku maha on kipee kaikesta lääkkeistä ja paskasta. Ku piti vetää tramalia ja panacodia ja relaxanttia tohon niskaan/selkään/hartioihin, vieläki on kyl jumissa ja kipee. ajattelin mennä hierontaan, ku mulla on sellasia etukuponkeja. Pitääki soittaa nyt heti. Ja sit vien roskat, oonko vähä reipas. Ku siivosin kissojen laatikon, nii ei viiti jättää haisemaan. Ja sit pitää putsata akvaariotaki.

Mulla o joku puheripuli, hirveen pitkä tuli. Enkä jaksanu korjata kirjotusvirheitä äläkää välittäkö.

sairas

Mä hajoon. En pysty menemään kouluun, koska jo bussissa alkaa ahdistaa niin, että lopulta hyppään pois ja melkein juoksen henkeä haukkoen kauas ihmisistä. Mutta miten mä voin lopettaa koulun? En siis lopettaa, vaan keskeyttää, mut kuitenkin...luuseri luuseri. Mies kuitenki ehkä ymmärsi jotain, kun yritin selittää et en mä oikeasti tee tätä tahallaan, ei tämä ole minua vaan sairautta. Sairaus väsyttää minut parin tunnin hereilläolon jälkeen, sairaus itkettää ja ahdistaa ja asettaa ne musertavat vaatimukset. Sairaus saa minut pelkäämään ihmisiä.

Pyysin kuntoutuksesta psykan/lääkärin ajan, et saan saikkua. Mun on pakko saada sitä, en voi mennä mihinkään tällaisena.

Eilen vedin järkyttävän määrän jäätelöä, keksejä ja pizzaa. Koska ahdisti. Mä en halua bediä, mä en halua mitään sh:ta, mä haluan parantua. Mä haluan parantua tästä paskasta ahdistuksesta. Mä en halua vetää lääkkeitä että pystyn edes kotona olemaan normaalisti, en pysty mihinkään lähemään, kaikki tuijottaa enkä voi kuunnella kun ihmiset puhuu. Mä tunnen itseni sairaammaksi kuin ikinä.

AH-DIS-TAA.

Vaaka, terapia ja lahjukset

Sain vaa'an, jee. Se ei tosin ole digitaalinen, joten painon vaihtelun näkee vaan n. puolen kilon välein. Enkä tiedä kuinka oikein se näyttää. JOS se näyttää oikein, oon laihtunut joulusta 3kg. Mut en oikeen usko. Eli nähtyäni pienen lukeman, lopulta tuli vain pahempi olo. Mut nyt voin sentään seurata muutoksia, vaikka se ei ihan oikeen näyttäiskään. Kilo viikossa olis ihan jees.

Sain ihanan synttärilahjan mieheltä Se osaa ostaa täydellisiä lahjoja. Aina. ja mummo ja pappa kävi kylässä, oli kiva olla niiden kans pitkästä aikaa, tuli hyvä mieli, naurettiin vähän ja suunniteltiin kaikkea hauskaa. ja sain paljon rahaa lahjaksi. Se tuli tarpeeseen, joten kiva ja kiitos En ollu kyllä siivonnu tarpeeksi hyvin, oli pöly(kissankarva)palleroita ja vähän tiskejä. Mut muuten ihan siistiä.

Aamulla oli karmee olo, vaatteet teki musta valaan. makkaravalaan. Sit vedin miehen villapuseron päälle ja menin psykologille. Puhuttiin mun suorittamisesta. Tuli siellä hyvä mieli, kun se on fiksu tyyppi ja ymmärtää mua paremmin kuin kukaan muu tähän mennessä noista hoitoihmisistä. Vaikka se tunkee mua terapiaan, se ei suhtaudu kuin hulluun tai vähä-älyiseen. Jotku hoitoihmiset on sen oloisia, et jos on fiksu ja käyttäytyy järkevästi, ei voi tarvita mitään terapiaa tai olla oikein mitään vialla. Pitäis sekoilla ihan kunnolla, et ne huomais, ja siihen mä en aio. Mut nyt saan siis ehkä lapun jonka pitäis auttaa terapiaan pääsyä.

Eli paskasti alkanut päivä meni sit tosi hyvin lopulta. Nyt vielä oottelen tanssituntia ja luen sillä aikaa kirjallisuuden matskua. Rakastan meidän opettajaa. Se on niin viisas, mut silti tosi vaatimaton ja sanoo aina et "en ole mikään asiantuntija tässä..." vaikka tietää niin paljon. Humanistit

Tuohon suorittamiseen vielä: aion oikeasti yrittää nyt päästä eroon siitä, että arvostelen itseäni koko ajan. Sillä samalla mä joudun arvostelemaan muitakin, että voin verrata itseäni niihin.

Söin tänään yli 100g suklaata. Varmaan 150g tai ylikin. Ja pää on taas kipeä, mulla on aina illalla jos pitää tehdä jotain pää kipeä.