...

En tiiä kannattaako edes kirjoittaa enää. Onko tässä mitään järkeä? Onko missään mitään järkeä? Ettei voi lähteä käymään sukulaisilla, koska ahdistaa. Ettei voi edes yhdessä siskon kanssa katsoa telkkaria, kun ahdistaa. Että äiti kyselee mun lääkkeistä huolissaan. Enkä saa edes kerrottua mitään, en sitä etten enää käy koulussa, tai että mitä lääkkeitä mulla on ja miksi...lääkkeet lääkkeet lääkkeet ja silti monta kertaa päivässä sydän alkaa hakata liian nopeaa ja tuntuu että vajoaa johonkin transsiin.

Mun tekis mieli itkeä, mutta en voi. Kyyneleitä ei tule. Mä en ole surullinen, mä olen sekaisin. Toissailtana tekin mieli viilltää ihan sikana, mutta en saa. Näykin kättä vähän lankasaksilla, siinä on nyt pistemäisiä jälkiä mutta ei niitä helposti huomaa tai tiedä mitä ne on.

Kun vois vaan unohtaa kaiken.