viikonlopun kuulumisia

En sitten mennyt kouluun tänään, ei vaan jaksanut. Nukuin kahteentoista, tosin heräilin aina vähäksi aikaa välillä. Viikonlopun olin äidin luona, ja syömiset meni paremmin kuin siellä yleensä...tosin oksensin kahtena päivänä. Yli puolen vuoden tauko, ja taas...itse asiassa kouluun meno jäi myös sen takia, kun pelkäsin ruokailua. Olisi ollut tosi hyvää mutta kaloripitoista ruokaa, ja suunnittelin jo eilen illalla oksentavani. Jumpata pitäisi kohta, tänään en ole syönyt muuta ylimääräistä kuin 2 keksiä ja 2 palaa suklaata.

Värjäsin hiukset punaiseksi. Tai punertavat ne olikin jo, muttan nyt ihan kunnolla punaiset. Jee, kannatti panostaa melkeen kakskymppiä väreihin. Ja ostin uusia vaatteita kirpparilta. hameen, sopivat housut (en mahdu vanhoihin kunnolla) ja paidan. Ja varasin myös oman pöydän ja vein omia ja äidin tavaroita myyntiin. Saan kuulemma pitää kaikki rahat, mutta taidan ostaa jotain kivaa äitille, ei se rahaa minulta ota. Saa edes vähän jotain, kun lääkkeisiinkin menee niin paljon rahaa...mutta mutta, sain lääkärissä hyviä uutisia: voin hieman vähentää lääkitystä! Tosin vain 20mg -> 15mg, mutta on sekin jotain. Ja lisäksi minut hyväksyttiin kuntoutusprojektiin. Siihen kuuluu psykologi- ja psykiatriaikoja, ryhmätapaamisia ja toimintapäiviä. Tällä viikolla on alkukartoitus.

Huomenna lääkäriin

Jänskättää. Uusi lekuri, kun se entinen on vaihtanut kesän aikana työpaikkaa. No, eipä se mistään mitään käsittänytkään. Tänään tein jotain järkevää: kävin opolla, ja siivosin hopsiani kevyemmäksi. Oli siis lääkärintodistus siitä, että olen vähän kipeä ja pitäis helpottaa mun elämää, kun ilman paperia en olisi kyllä mennyt. Nyt yritän vaan takoa päähäni, etten ole luuseri, olen vain sairas.

Syömättä jääneen aamupalan korvasin koulun jälkeen liian monella näkkärillä. Kun osaisi olla normaali, mutta ei osaa. Jospa siitäkin valittaisi huomenna?

Aloitan nyt ihan urakalla tätä bloginpitoa, jo toinen postaus tänään. Toi kuva on ihana, varmaan mun eka ikinä thinspokuva, löysin sen just uudelleen netin syövereistä. Sain jumpattua ihan ok. Kävin kävelyllä pari kilometriä ensin, ja sit tein perusjumppani (mulla on 2 ja 6 kg:n käsipainot, stepperi ja jumppapallo + vatsalihas"rulla"). Tuli heti parempi olo, vaikka matkaa vielä on...

Back to black

Minä täällä taas. Itkeä vai nauraa? Tällä hetkellä enemmän itkettää. Ehkä pitäisi vaan ymmärtää, ettei musta tule ikinä erilaista. Jotain muuttuu, mutta suurin osa pysyy samana. Lopetanko ikinä kokonaan viiltelyä, lääkkeiden väärinkäyttöä, syömisen kanssa vammaamista, paraneeko masennus ikinä? Vaikea uskoa. hetken luulen että olen menossa parempaan, sitten - katson itseäni. Olen lihonut. Ja kaikki alkaa alusta. Koska oman kehonsa vihaaminen tuo kaikki nuo ongelmat mukanaan. Olen tällainen omien tekojeni seurauksena, joten samalla kun vihaan fyysistä minääni, vihaan myös henkistä. Olen täsmälleen samassa pisteessä kuin vuosi sitten, painoa myöten - se on sama. Kaikki kärsimys hukkaan. ehkä tänä talvena pystyn parempaan, ehkä voin katkaista tämän kierteen. Lääkityksellä ei ole mitään vaikutusta enää.