Minussa on ongelma

vaikka olisin kuinka reipas ja tehokas ja täydellinen, vaikka saisin päivittäin kehuja ulkonäöstäni, vaatteistani, aktiivisuudestani, sosiaalisuudestani, silti pääni sisällä olen pelkkä nolla. Mikään ei riitä, en uskalla arvostaa itseäni saati sitten pitää itsestäni. Miksi? Siinäpä vasta pulma. (taas lainaan shakespearea, enkä edes voi siitäkään olla iloinen, että olen niin lukenut, että voin tehdä sen.)

Vituttaa!! Vois vaikka riipasta kännit tai jotain. Vaikka piti olla juomatta tämä kuu, mut ehkä sit myöhemmin.

Kuntoutusprojektin eka kerta oli, toivottavasti vertaistuki ja muut toiminnat alkaa pian. Enemmän tekemistä, vähemmän aikaa ajatella. Erään portfolion teko siirtyykin ehkä pitkälle myöhemmäksi, ja olen ainoa ryhmästä joka on pettynyt. Teen nykyään koulutehtävät hyvin ja ajoissa, toisin kuin keväällä. Osallistun kaikkeen ja olen kiireinen, kalenteri ja pää on täynnä muistettavaa, kohta alan listaamaan töitä jotia itselleni asetan.

Näittekö Glamour-lehden kuvan normalipainoisesta mallista? Miksei laihat mallit ikinä hymyile? Miksi minä en voi hymyillä silloin, kun en istu selkä suorana ja maha pömpöttää? Miksi minä en saa olla pehmeä niinkuin naisen kuuluu olla? Miksi ahdistun jopa siitä, että tissit ovat kasvaneet niin, että ne pomppivat koulun peileissä kun kävelen? Miksi minä en halua haluta, miksi minun pitää olla kylmä ja kova? Hillitty ja hallittu, täydellinen, kun epätäydellinen olisi niin paljon viehättävämpää?