Back to black

Minä täällä taas. Itkeä vai nauraa? Tällä hetkellä enemmän itkettää. Ehkä pitäisi vaan ymmärtää, ettei musta tule ikinä erilaista. Jotain muuttuu, mutta suurin osa pysyy samana. Lopetanko ikinä kokonaan viiltelyä, lääkkeiden väärinkäyttöä, syömisen kanssa vammaamista, paraneeko masennus ikinä? Vaikea uskoa. hetken luulen että olen menossa parempaan, sitten - katson itseäni. Olen lihonut. Ja kaikki alkaa alusta. Koska oman kehonsa vihaaminen tuo kaikki nuo ongelmat mukanaan. Olen tällainen omien tekojeni seurauksena, joten samalla kun vihaan fyysistä minääni, vihaan myös henkistä. Olen täsmälleen samassa pisteessä kuin vuosi sitten, painoa myöten - se on sama. Kaikki kärsimys hukkaan. ehkä tänä talvena pystyn parempaan, ehkä voin katkaista tämän kierteen. Lääkityksellä ei ole mitään vaikutusta enää.